Joulu
Joulu, tuo vuoden kohokohta! Ihmiset viettävät joulua monista eri syistä ja nämä syyt voivat vaihdella kulttuurista, uskonnollisista taustaoista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä riippuen.
Joulussa parasta onkin, että jokainen saa tehdä siitä juuri oman mielensä mukaisen juhlan. Onko sinun joulusi perinteinen maalaisjoulu, moderni kaupunkijoulu, joulu yksin vai isossa porukassa? Tarjoillaanko jouluna kinkkua ja laatikoita vai sushia ja pizzaa, koristellaanko talo lattiasta kattoon vai valitaanko vain muutama tarkoin harkittu koriste? Sinä päätät!
Jouluihmiset rakastavat joulua ja haluavat ottaa siitä tietysti kaiken irti. Talo ja pihamaa koristellaan kauniiksi, jouluruokia tehdään jo hyvissä ajoin etukäteen, askarrellaan kortteja ja koristeita ja kutsutaan sukulaisia ja ystäviä joulunviettoon. Perheet kokoontuvat usein jouluna yhteen ja monelle joulu merkitseekin yhdessäoloa ja läheisyyttä ja ihanaa yhteistä aikaa vapaa-aikaa. Monelle jouluvietossa on vahvoja perinteitä ja useat asiat toistuvat samanlaisina vuodesta toiseen. Näitä ovat mm. lahjojen antaminen ja saaminen, tietyt jouluruoat, rakkaat joulukoristeet ja jokaisen perheen omat tavat.
Joululahjat onkin ihana tapa muistaa läheisiä vuoden ehkä kiireisimmän ajan huipuksi. Kunhan et tee lahjan keksimisestä itsellesi väkinäistä pakkoa. Tunnustelet ensin, mistä lahjansaaja voisi tykätä ja hankit lahjat hyvissä ajoin - se on vinkkini sinulle. Luonivan verkkokaupasta löydät kaikkea ihanaa lahjaideaa ja ostitpa melkein mitä vain, en usko, että voit mennä kovin paljon vikaan. Lisäksi tuet suomalaista yrittäjyyttä ja pieniä yrityksiä. Jos et halua antaa mitään materiaalia, voithan tarjota omaa aikaasi esimerkiksi siivous- tai lastenhoitoapuna tai antaa läheisellesi lahjaksi jonkin elämyksen.
Jouluna on myös ihana oma tunnelmansa ja ilmapiiri, jossa joulun taika hiippailee nurkissa. Erityisesti lapset aistivat helposti tuon taian, mutta myös aikuiset voivat välillä virittäytyä taikuuden taajuudelle ja nähdä lumihangessa tonttujen jälkiä. Elämää ei aina kannata ottaa niin vakavasti, vaan silloin tällöin kannattaa heittäytyä höpsöttelyn puolelle! Niin luot ympärillesi iloisen ilmapiirin. Kaikki koristeet, jouluvalot, musiikki ja joulun juhlava fiilis tekevät joulusta odotetun juhlan.
Joulu on monelle myös loma-aika, joka antaa tilaisuuden rentoutua ja levähtää. On ihana ladata akkuja, kun luontokin on vaipunut talvihorrokseen. Joka paikassa on pimeää, kylmää ja hiljaista, kesän kukkaset ovat peittyneet valkoisen lumivaipan alle. Tee sinä samoin ja vaivu pienelle talvilevolle. Lataa hieman akkuja ennen uutta vuotta ja kevään aurinkoisia iltapäiviä.
Joskus tuntuu, että joulun aika vilahtaa ohi liian nopeasti. Silloin kannattaa ottaa joulunalusajalle joulukalenteri, joka muistuttaa joka päivä jostain ihanasta jouluisesta. Luonivan oma joulukalenteri on nimeltään Huomaa Joulu -korttipakka ja siinä on 25 korttia, jotka sisältävät erilaista pientä tekemistä joulun jokaiselle päivälle. Mutta tekemiset eivät ole mitään pakko tehdä -tekemisiä, vaan rauhoittumista ja rentoutumista, jotain minkä avulla oikeasti huomaat pysähtyä joulun tunnelmaan.
Ihanaa joulun odotusta, toivottelee Luonivan kauppas Tiina-Tonttu - jouluihminen täydestä sydämestään.